PORTAITA PAREMPAAN PALVELUUN
Tavoitteemme on, että
- osaamme huomenna vielä enemmän kuin tänään
- teemme huomenna vielä vaativampia projekteja kuin tänään
- asiakkaamme ovat huomenna vielä tyytyväisempiä kuin tänään
Tietotekniikka-alalla toimiminen on haasteellista. Pelkkä tämän päivän osaaminen ei riitä kuin täksi päiväksi. Uutta opittavaa, uusia haasteita, uusia portaita noustavaksi on koko ajan edessä.
Uudelta portaalta näkee taas vähän laajemmalle. Näkee uusia mahdollisuuksia, uusia ratkaisuja ja jälleen uutta opittavaa. Uskon, että osaamisemme hyödyttää asiakkaitamme
– sekä tänään että huomenna.
Reijo Bäckman
Mittaamme onnistumistamme kahdella mittarilla: asiakastyytyväisyydellä ja taloudellisella tuloksella.
Asiakastyytyväisyys
Viimeisin asiakaskyselymme tehtiin toukokuussa 2009.
Alla on näkyvissä yhteenveto kyselyn tuloksista. Mukana ovat myös aiemmat, samansisältöisten kyselyjen tulokset. Mitä suurempi arvo, sen paremmin olemme kyseisen asian asiakkaidemme mielestä hoitaneet. Maksimiarvo on 5 ja pienin arvo 1. Kysymyksiä oli yhteensä 23 ja ne oli ryhmitelty alla näkyviin 8 ryhmään.

Iloisia olemme siitä, että olemme kokonaisuutena taas menneet eteenpäin. Erityisen positiiviseksi nähtiin se, että meiltä saa aina vastuuhenkilön puhelimeen ja asiat hoidetaan nopeasti.
Olemme kehitystyön kautta saaneet parannetuksi asiakkaittemme kokemaa tuotteiden ja palvelujen laatua. Viime kyselyn jälkeen lupasimme hakea myös keinoja toimitus- ja käyttöönottoprosessin parantamiseen. Tässä emme ole vielä onnistuneet halutulla tavalla, vaikka lähes nelosen arvoinen arvio ei huono olekaan.
Taloudellinen tulos
Mansoftin viimeisin tilikausi päättyi 31.7.2009. Tulos muodostui erittäin tyydyttäväksi. Liikevaihtoa kasvattivat pääasiassa uudet räätälöintiprojektit sekä kulttuurialan ohjelmistojen hyvin jatkunut myynti.

Ulkopuoliset arvioinnit
Soliditet Finland on 21.9.2009 luokitellut Mansoft tietotekniikka Oy:n korkeimpaan luottoluokkaan AAA.
AAA-luokkaan kuuluu 4,3 % suomalaisista yrityksistä. Vaatimuksena korkeimpaan luottoluokkaan pääsemiselle ovat mm. keskimääräistä huomattavasti paremmat talouden tunnusluvut, positiivinen tausta ja maksukäyttäytyminen sekä riittävä toiminnan volyymi.
