TOIMINNASTA 2010 - 2011
Mittarit
Mittaamme onnistumistamme kahdella mittarilla: asiakastyytyväisyydellä ja taloudellisella tuloksella.
Asiakastyytyväisyys
Toteutimme marraskuun 2011 lopussa asiakastyytyväisyyskyselyn samansisältöisenä kuin aikaisempinakin vuosina. Asiakkaidemme tyytyväisyys palveluihin ja toimintaamme on hyvin lähellä edellisen vuoden tasoa.
Alla on näkyvissä yhteenveto asiakaskyselymme tuloksista. Mukana on myös aiempia, samansisältöisten kyselyjen tuloksia. Mitä suurempi arvo, sen paremmin olemme kyseisen asian asiakkaidemme mielestä hoitaneet. Maksimiarvo on 5 ja pienin arvo 1. Kysymyksiä oli yhteensä 23 ja ne oli ryhmitelty alla näkyviin 8 ryhmään.

Iloksemme saimme huomata, että olemme pystyneet petraamaan toimituksen ja käyttöönoton osalta. Asiaan on panostettu ja panostetaan jatkossakin, jotta palveluidemme käyttöönotto olisi mahdollisimman sujuvaa ja hankitusta sovelluksesta saadaan nopeasti täysi hyöty irti.
Taloudellinen tulos
Mansoftin viimeisin vahvistettu tilinpäätös on tilikaudelta, joka päättyi 31.7.2011. Tulos muodostui tyydyttäväksi. Pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuva vuokra- ja ylläpitotulo kattoi kuluista 62 %.
Suurimmat asiakastoimialamme olivat kulttuuriala, opetusala ja rahoitusala.

Ulkopuoliset arvioinnit
Soliditet Finland on jälleen 16.1.2012 luokitellut Mansoft tietotekniikka Oy:n korkeimpaan luottoluokkaan AAA.
AAA-luokkaan kuuluu noin 3,4 % suomalaisista yrityksistä. Vaatimuksena korkeimpaan luottoluokkaan pääsemiselle ovat mm. keskimääräistä huomattavasti paremmat talouden tunnusluvut, positiivinen tausta ja maksukäyttäytyminen sekä riittävä toiminnan volyymi.
Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt Mansoftille "Suomen vahvimmat 2011" -sertifikaatin.
Sertifikaattiin oikeutettu kuuluu Rating Alfa -luottokelpoisuusluokituksen parhaisiin AAA tai AA+ -luokkiin, joihin yltää vain noin joka kymmenes suomalaisyritys.
